Tutkimusmatkat voivat alkaa kahdella eri tavalla: joko joku toinen ratsastaja kertoo omasta kokemuksestaan tai sitten tutkitaan sanomalehtiä, uutisia ja paikallisia huhuja.

Olivier havaitsi ensimmäiset merkit, kun hän tutki chileläisiä verkkouutisia. Monet chacalaiset maanviljelijät, joiden tilat ovat Atacaman autiomaan laidoilla, olivat jättäneet ilmoituksia kadonneista kotielämistä. Katoamisia jatkui pari viikkoa, minkä jälkeen eräs karjanajaja löysi useita raatoja ja tiedotusvälineet kiinnostuivat asiasta. Uutisissa raatoja pidettiin jonkin suuren kissaeläimen tekosina, mutta julkaistut valokuvat viittasivat mielestämme aivan toiseen petoon.

Aloimme metsästää uusia tietoja, eli tutkimme nettiä ja paikallisia sanomalehtiä, joita olimme hankkineet itsellemme. Emme löytäneet merkkiäkään mistään erikoisesta, ennen kuin Manu löysi raportteja alueella tehdyistä linturetkistä. Outoa kyllä, kyseisellä alueella ei elä juuri ainuttakaan lintua... Lähes kolme viikkoa Olivierin löydön jälkeen paikallisessa sanomalehdessä oli pikkuinen uutinen, jossa mainittiin, että maanviljelijöiden ongelmat jatkuivat yhä. Tässä vaiheessa päätimme lähteä itse paikan päälle.

Jos alueella olisi lohikäärmeitä, ne majailisivat varmasti kivisillä erämailla, joita on maatilojen ja varsinaisen autiomaan välissä. Atacaman autiomaan lämpötila on päivisin 0–25°C, eikä kukaan meistä odottanut kylmyyttä innolla. Pakkasimme siis karttojen, opaskirjojen ja perusvarusteidemme lisäksi mukaan myös lämpimiä vaatteita, ennen kuin hyppäsimme Arican lentokoneeseen.

Tehtävämme vaikein osa alkoi Chilessä. Meiltä meni kymmenen päivää, kun keskustelimme maanviljelijöiden kanssa ja yritimme selvittää, mitä aluetta kannattaisi lähteä tutkimaan. Vaan sitten onnisti, kun tapasimme Chacassa erään vanhan rouvan. Tämä kertoi meille, kuinka hänen lapsuudessaan kotieläimiä oli kadonnut aivan samalla tavalla, minkä lisäksi hän mainitsi nähneensä tuliliskon setänsä maatilan takaisilla kukkuloilla.

Pakkasimme vuokrajeeppimme ja suuntasimme kukkuloille. Aioimme pysähtyä joka päivä eri maatilalle ja suunnata jalkaisin kivisille rinteille.

Kolmantena päivänä se sitten tapahtui. Löysimme etsimämme, mutta kuten näkyy, se ei ollut iloinen tapaamisesta.

Mitä meni pieleen? Olisimmeko voineet tehdä jotakin? Enpä usko. Joskus parhaatkaan suunnitelmat eivät toimi, vaikka taustalla olisi viikkokausia tutkimusta ja valmistelua.

Vaan ensi kerralla sitten...



Kirjoittanut Éric